Koska puskasi on sen arvoinen

Kai sinäkin jo öljyät häpykarvojasi? Ai et?

No eipä se aiemmin käynyt mielessä meilläkään. Esimerkiksi Emma Watsonin ja Gwyneth Paltrowin suosima Fur – Oil for Pubic Hair tuntuu ensin järjettömältä idealta, mutta alkaa nopeasti kiinnostaa. Siis miksi ei?

Ympärillämme pyörivät karvanaamat käyttävät partaöljyä. Sen tarpeellisuudesta tai käytännöllisyydestä on vaikea sanoa, mutta öljytyt jouhet tuntuvat kivalta ja tuoksuvat hyvältä. Häpykarvaöljy vaikuttaa turhakkeelta, mutta saattaa olla ihan kiva sellainen.

Mutta eipä innostuta mielikuvien perustella, vaan testataan!



Testaaminen aiheutti lievää hämmennystä
.

Koska emme saaneet purkillista Furia tähän hätään, testasimme öljypensasta kotoa löytyvillä tuotteilla.

Sofia lätki tuheroonsa Mossan kasvoöljyä. Tyrniä ja ties mitä muuta, luulisi kelpaavan nirsommallekin mirrille. Nina lähti alkuperäisen mielleyhtymämme äärelle ja testasi partaöljyn pätevyyttä majavanhuollossa. Miehen partaöljyvarastoille hiipi myös Lotta. Miian piti jättää hienostelu sikseen ja käyttää puutarhanhoitoon Lidlin oliiviöljyä.

Mitenkä siiselinsalvaus sitten sujui, eli Meduusaraadin kommentit:

Sofia: Ensin ihan jees, ja sitten karvat jotenkin suoristuivat, mikä oli outoa.

Nina: Mä sanoisin että tuli himmeä kiilto, iho ei ärsyyntynyt, mutta tuoksu yllätti kun menin pissille. Miksi housuissani tuoksuu mies?

Lotta: Laitoin öljyä. Aivan liikaa. Nyt haisen todella vahvasti teepuuöljyltä. Tuntuma on kuitenkin pehmeä!

Miia: No ei mulla oo kokemusta, en mä oikeasti lähminyt itseeni oliiviöljyä.

MIIA SINÄ LUOPIO!!!! (toim. huom.)

Laiskoina kosmetiikankäyttäjinä Meduusat tuskin ryhtyvät vakituisesti kastelemaan puskiaan öljyllä. Kosmeetiikkatuotteena häpykarvaöljy on melko turhake, mutta aika harmiton ja jopa positiivinen sellainen. Kun etenkin naisten karvoihin yhä suhtaudutaan kitkevällä asenteella, on aika virkistävää nähdä karvoituksen ylläpitoon tarkoitettu tuote.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Kolme life hackia* viikkoosi

Next

Kotijoogan plussat ja miinukset

5 Comments

  1. e

    Partaöljy on ainakin siitä hyödyllinen tuote, että meidän perheen karvanaaman leuka alkaa hilseilemään jos sitä ei öljyllä huolleta. Oma puskani ei hilseile, joten ei kai se sitten öljyäkään kaipaa…?

    • Nina

      Eipä kai, jos et kaipaa tuoksuelämyksiä tai kiiltävämpää yleisolemusta 😀 Sanottakoon, että jos iho siellä puskan alla alkaa kuivua eli hilseillä, voi partaöljy olla ihan potentiaalinen hoitokeino.

  2. kalle

    Hiukan jäin kuvia kaipaan..

  3. Kiitos ilahduttavasta karvakeskustelusta Ping Studiossa! Puskat kunniaan 😀

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén