Levottomuus on jälleen vallannut mielen. Jotain pitäisi tapahtua, mutta mitä?
Minä en osaa olla, jos lähitulevaisuudessa ei häämötä jotakin selkeää vaihdosta normaalitilaan. Olen monesti sanonut, että elämä ei tunnu elämältä jos ei ole lentolippuja polttelemassa takataskussa tai uutta projektia odottamassa. Monesti elämäni aikana olen myös tajuamattani pistänyt tapahtumaan jos mitään ei tapahdu, laittanut harrastukset, kämpät, työpaikat ja parisuhteet vaihtoon*.
Tällä hetkellä levottomuus johtuu ensisijaisesti siitä, että asiat ovat palautuneet normaaleiksi. On paljon duunia ja vähän treeniä ja myös laatuaikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Mutta ei mitään päivämäärää kalenterissa, jonka olemassaolo muistuttaa ajan kulumisesta. Ensisijaisesti kaipaan tällä hetkellä jotakin uutta treenitavoitetta, joka kulminoituisi johonkin haasteeseen. En vain yhtään vielä tiedä mitä se olisi. Odottelen valaistumista, ja sitä odotellessa kikkailen menemään kuten ennenkin.
Sitaatti Scott ja Jenny Jurekin kirjasta North: Finding my way while running the Appalachian trail
Osaltaan levottomuus johtuu varmasti myös heinäkuussa alkavasta kesälomasta, jolle en ole vielä lyönyt lukkoon mitään ohjelmaa. Ideoita on vaikka millä mitalla, mutta seura vielä puuttuu. Mies ei pysty lomailemaan kesäisin, ja minulla taas on talvella aina niin infernaalinen kiire, ettei silloin pysty olemaan poissa neljää viikkoa putkeen. Niinpä olen maanitellut kavereita ja huudellut somessa tekemään jotakin kanssani, mutta vielä ei ole mitään varmaa. Saa ilmoittautua lomakaveriksi!
Ensimmäinen helpotus tapahtumantarpeeseen koittaa onneksi jo huomenna: lähden Teris-Miian sekä tämän miehen ja koiran kanssa Riksgränseniin! Tarkoituksena on vaeltaa, käydä Atlantin rannalla ja muutenkin nauttia Pohjois-Ruotsin ja -Norjan antimista.
Villfarelser-instatili onnistuu aina summaamaan elämänfilosofiani.
*Ennen kuin joku hyppää johtopäätöksiin niin olen hyvin tyytyväinen nykyiseen mieheen ja tykkään nykyisestä duunista ja kodista. Past performance is no guarantee of future results, ja niin edelleen.
1 Pingback