Aamulla lähdetään ryyppäilemään!

Otsikon lauseen meille huudahti Lotta. Hän väitti sanoneensa ”reippailemaan”, ja me olimme että seliseli.

No sillä lailla tyhmästi siinä sitten kuitenkin kävi, että päädyimme kiipeämään vuorelle.

En ajatellut että se olisi paha juttu. Onhan tässä kiivetty vuorelle ja laskeuduttu vielä korkeammalta esimerkiksi viime vuoden Alppireissulla. Tämä Montgó Massif-niminen vuori nyt oli kuitenkin vain 753 metriä.

Reitin kestoksi oli arvioitu kuutisen tuntia: eiköhän meille riittäisi sellaiset neljä. Sääkin vaikutti kelvolta. Olkoonkin kolmekymmentä astetta, auringon eteen näytti kertyvän pilviä. Kokemusta oli, juotavaa oli, rumat lippahatut oli. Harkitsematon henkseleitä paukutteleva asenne – kyllä muuten oli!

Opasteet 6/5 koko matkan!!

Alkumatka oli melkein kokonaan leppoisasti nousevaa tietä. Jossain vaiheessa Lotta paljasti, että reitti kuulemma vaatisi konttaamista joissain kohdin. Aha vainiinvainiin.

Käytyämme lepakkoluolassa konttima alkoi. Konttima lähes pystysuoraan ylös. Jotenkin muistin vasta siinä vaiheessa että minähän pelkään korkeita paikkoja aivan ristuksen paljon.

En voinut katsoa ylös. En voinut katsoa alas. Pelotti niin että oksetti. Joissain kohdin ihan oikeasti hiukset nousivat pystyyn sen ruman lippahatun alla.

Viimeisimmillä nousuilla olin niin kauhuissani, että en tiennyt hengitinkö kiivaasti hengästymisen vai paniikin takia. Miia ja Lotta lauloivat minua rauhoitellakseen Timppa saunoo, ja saunalta se totta vie tuntuikin.

Ennen huippua otimme ja eksyimme. Polku oli yhtäkkiä vain noin kaksikymmentä senttiä leveä, ja aloin vähän ounastella, että en pääsisi paniikiltani sitä eteenpäin. Miiakin taisi vähän huolestuttaa. Mutta Lotta huusi että tehän kaipasitte vaaraa ja seikkailua, joten eipä siinä voinut valittaa. Pois pääsisi vain jatkamalla.

No kävi ilmi, että olimme harhautuneet. Käännyimme takaisin ja huipullekin päästiin.

Alastulo ei paljoa naurattanut sekään. Julmetun jyrkkää rinnettä, kiemurteleva polku, täynnä kolmekymmensenttisiä terävinä ylöspäin törröttäviä kiviä. Sekä tietysti pudotus vieressä koko ajan. Ja ainiin, meiltä loppui juotava.

Sormeni turposivat ilmeisesti kuumuudesta ja nestehukasta niin, etten pystynyt käyttämään niitä. Todennäköisesti sanakirjassa kohdassa ”nakkisormet” on kuva käsistäni.

Kun pilvet ovat alempana kuin sinä, tiedät, että olet väärässä paikassa!

Viritimme päällemme pyyhkeitä ja niskaan käsillä olevia vaatekappaleita. Lopulta pääsimme vuorelta alas ja raahauduimme kaupunkiin. Ainakin minun kohdallani se tosiaan oli raahautumista: molemmissa päkiöissä oli kahden euron kolikon kokoiset rakot.

Ja se jano! Hiissasimme itsemme mercadonaan niin nopeasti kuin ikinä pystyimme, ja lastasimme kassahihnalle vettä, Aquariusta, mehua ja kahvia sylyksittäin. Kun edellinen asiakas jäi kuppaamaan kuittinsa kanssa, meinasi tulla ruumiita! Kun lopulta saimme juotavamme, todellakin tuli nopeusennätyksiä nestemäärän nauttimisen suhteen, hyvää treeniä Terässikaan!

Kiitti vaan paidasta Jarkko! Toiveesi mukaan jätin sen sulle pesemättömänä.

Hetken tasaannuttuamme siirryimme terassille palkkareille ja levittämään uskomatonta lemua naapuripöytiin. Sormet alkoivat vähitellen toimia jälleen, ja kun katsoimme takana siintävää vuorta, mietimme lähinnä kahta asiaa.

Mikä hitto meitä vaivaa? ja

Olipas se hienoa!

Uskolliset Merrellin All Out Crushit (saatu). Vähän hankas, mutta oli ne jalatkin aikamoisen turvonneet!

Reissu statseina: 753 metriä. Seitsemän tuntia (arviolta viisi ylös ja kaksi alas). Kolme eksymistä (lyhyitä ja vähäisiä). Noin 26 kilometriä. Lämpöä 30 astetta. Pilviä about nolla. Juotavaa kuusi litraa. Rakkoja kaksi. Epätoivon hetkiä: no kuka niitä laskee. Arvosana: täys kymppi!

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Wanted: Nopeat lasit pt. 3

Next

Noin viikon olut: Zeta Hop

2 Comments

  1. Ryyppäily on kyllä silleen hetkellisesti tosi hauskaa, mutta jälkikäteen ei kuitenkaan ikinä ajattele muuta kuin että mikä hitto mua vaivaa.

    Tai siis näin muistelen viime viikonlopulta, jolloin en todellakaan reippaillut.

    • Sofia

      Joo todella! Kyllä me ekana iltana vahingossa ryyppäiltiinkin, ja vaikka se oli varsin hauskaa, ainakin osa meistä joutui katumaan sitä aamulla… Että kyllä sitä ennemmin vuorelle kiipeää!

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén