3 syytä miksi helle on hanurista

Selväksi on tullut. Lämmintä on. Suorastaan kuumaa! Mutta on siinä muutama huono puoli.

Jos perustaisi käsityksensä maailmasta ainoastaan kuviin, joita näkee Instagramissa ja Facebookissa, saattaisi luulla että suomalaiset ovat vasta toukokuussa herran vuonna 2018 nähneet ensimmäisen kerran jäätelöpuikon, ikkunan ulkopuolella killuvan lämpömittarin sekä talven jäljiltä sinisenvalkoiset jalkansa. Selväksi tuli, on kesä ja lämmintä! Mutta se ei ole pelkästään iloinen asia. Tässä pari syytä miksi tämä lämpöaalto on hanurista.

1: Palaveripukeutuminen sapettaa

Tästä valitinkin tänään jo Instastoryssani. Miten ihmeessä pukeutua helteellä, jos pitää pukeutua aikuisvaatteisiin ja suhailla paltsusta toiseen pyörällä? Ensi kertaa ihmisiä tavatessa ja bisnestä tehdessä kun mikroshortsit ja hikinen toppi eivät ole se ihanteellisin vaate. Päädyin mustiin farkkuihin ja siistiin hihattomaan toppiin, jotta en kaikkia tatuointeja vilauttele ja näytän jotenkin siistiltä.  Lisäksi pyöräilykypärä on siitä hyvä asuste, että se selittää miksi kantajansa on läpeensä hikinen.

2: Työmotivaatio laskee

Ulkoilma kiinnostaa. Excel ei kiinnosta. Jäätelö kiinnostaa. Sähköposti ei kiinnosta. Uiminen kiinnostaa. Strategiaduuni ei kiinnosta. You get the gist.

3: –

No, siis. Totanoin. KETÄ MINÄ OIKEIN HUIJAAN EI TÄSSÄ LÄMMÖSSÄ OLE MITÄÄN HUONOA! ON PARASTA!   

Kuvissa näkyvät kengät saatu Merrelliltä. Bare Access Flex Knit -kengistä on tullut kevään suosikkipoponi: tohvelituntuma ja soma ulkonäkö samassa paketissa! En ole raaskinut viedä juoksukenkäkaunokaisia vielä lenkille, vaan säästelen niitä aurinkoisten päivien seikkailuihin.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Ooo kesän lapsi mä oon!

Next

Miksi pessimismi kannattaa (ainakin tukkahommissa)

2 Comments

  1. Kieppis

    Tämmösissä pitää näyttää siistiltä vaikka menee pyörällä -tilanteissa sähköpyörä olis aika jees. Miten kukaan voi muka polkea hikoamatta etenkään näillä keleillä! Tuntuu että itellä takamuskin hikoaa näillä lämpöasteilla 😀

    • Lotta

      Joo, välillä sähköfillari olisi kyllä hyödyllinen! Normimankelilla tulee hiki joka tapauksessa, joten salaisuus on valita vaatteet joissa hiki ei näy 😀 t. nimim. Hiki harmaissa pellavahousuissa näyttää erehdyttävästi joltain ihan muulta

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén

Tietosuoja-asetusten hallintakeskus

Lopeta käyttäjätilisi?

Käyttäjätilisi lopetetaan ja kaikki tietosi poistetaan peruuttamattomasti. Oletko aivan varma?